Kuvaus
Vanhemmuuden psykoterapeuttinen tuki
Kenelle vanhemmuuden psykoterapeuttinen tuki on tarkoitettu?
Joskus asiat eivät koske vain sinua itseäsi vaan suhdetta lapseesi tai lapsiisi, tällöin vanhemmuuden psykoterapeuttinen tuki voi auttaa. Voit olla huolissasi esimerkiksi jaksamisesta lapsen kanssa, lapsen sinussa herättämistä ristiriitaisista tunteista, sinun ja lapsen välisestä suhteesta tai vaikkapa keinottomuudesta kasvattaa juuri tätä lasta.
Lapsesi voi olla erityinen ja vaatia sinulta tavanomaista enemmän. Voi olla myös, että joudut huolehtimaan lapsestasi liian yksin, ilman keskustelukumppania tai arjessa tukijaa. Lisäksi äitiys ja isyys ovat edelleen tabuja ja täynnä uuvuttavia ihanteita, odotuksia ja vaatimuksia.
Mitä vanhemmuuden tuki pitää sisällään?
Voi olla hyvin helpottavaa saada puhua vapaasti omista tuntemuksistaan isänä tai äitinä. Voit pohtia kanssani sitä, minkälaista turvaa, hoivaa ja kasvatusta olet itse saanut omassa lapsuudenperheessäsi. Mitä haluat siirtää ja antaa omille lapsillesi? Oletko jäänyt jotakin paitsi, jota on siksi vaikea antaa omallekaan lapselle? Oleko tullut lapsena kaltoinkohdelluksi ja pelkäät, että lapsesi saa saman perinnön?
Millaista tukea isyyteen tai äitiyteen saat puolisolta, perheeltäsi, ystäviltä ja tutuilta? Miten voisit oppia itse hoivaamaan itseäsi, mistä löytyisi sinulle se oma viltti johon kääriytyä tai oma hengähdyspaikka?
Vanhemmuus on paitsi haastavaa, myös mahdollisuus kasvaa – ja siitä voi myös nauttia! Lähetä yhteydenottopyyntö, vastaan sinulle antamaasi sähköpostiosoitteeseen viimeistään seuraavana arkipäivänä ja pääsemme katsomaan sinulle etävastaanottoaikaa.
Hinnoittelu
Koska ensimmäinen etävastaanotto menee osin opetteluun ja tutustumiseen, olen huomioinut sen hinnassa. Voit maksaa ensimmäisen etävastaanottoaikasi palvelusta “yksittäinen psykoterapiakäynti” hintaan 40 euroa/ 45 minuuttia.
Seuraavat etävastaanotot ovat normaalihintaisia eli 77,60 euroa/45 minuuttia. Terveydenhuollon palvelun ALV on 0 %.