Hei keski-ikäinen – oletko tullut aikuisuuden portille?

Kuvassa yksilöllistymisen metafora ja aikuisuuden portti

Oletko eksyksissä, vailla elämän merkitystä ja tietä eteenpäin?

 

Näin 50-vuotissyntymäpäivänäni tämä tuntuu tärkeältä blogin aiheelta. Oman ikääntymiseni lomassa olen lueskellut ikääntymiseen liittyvää keskustelua ja tutkimuksia. Olen etsinyt jotakin mihin tarttua, tienviittaa eteenpäin. Uskoisin, etten ole etsintöineni aivan yksin, sillä meitä yli 50-vuotiaita suomalaisia on enemmän kuin kaksi miljoonaa.

Tutkailujeni perusteella vaikuttaa siltä, että ikääntyminen nähdään usein biologisena ja lääketieteellisenä ilmiönä, siis lähinnä elimistön rapistumisena. Niinpä tarjolla on jumppaohjeita, ruokavalioita sekä erilaisia lääkkeitä iän myötä ilmeneviin terveydellisiin ongelmiin.

Psykologiassakin näytetään tutkivan ajattelu- ja muistitoimintojen heikkenemistä, jolloin ratkaisuna ikääntymiseen on esimerkiksi sanaristikoiden täyttäminen. Kaupallisessa maailmassa myydään ikuista nuorekkuutta ja kielletään koko ikääntyminen. Kahvipöytäkeskusteluissa puolestaan naureskellaan viidenkympin villityksille ja suorastaan pilkataan pyöreisiin vuosiin liittyvää muutoksen tarvetta.

Kaikki nämä lähestymistavat tuntuvat jotenkin pienentävän ihmistä ja ikääntymistä. Ne antavat ymmärtää, että tässä se elämä nyt sitten oli. Ensin suunnaton vaiva ja pöhinä opiskeluineen, työurineen, seurusteluineen, perheen perustamisineen ja lastenhoitoineen. Ja sitten mahalasku ja pitkitetty raahustus kohti kuolemaa. Aika lohduton tulevaisuudennäkymä seuraavalle 50 vuodelle, vai mitä? Kun ikääntymisestä on tullut näin merkityksetöntä ja loppuelämästä tyhjää, ei kai se ole ihme, jos ahdistaa.

 

Sananlasku elämän toisesta puoliskosta

 

Saatat olla aikuisuuden portilla

 

Johdattelen sinua seuraavaksi kohti toisenlaista näkökulmaa kertomalla esimerkin itsestäni. Kun 50 vuotta alkoi lähestyä, löysin itseni miettimässä, miten olen käyttänyt 30 vuotta aikuiselämääni. Kolmekymmentä vuotta omasta elämästään vastaavana aikuisena on pitkä aika. Mutta olenko todella valinnut elämääni vapaasti? Vai olenko vain suorittanut elämääni ja selviytynyt, parhaan ymmärrykseni ja puutteellisten voimavarojeni mukaisesti?

Elettyä elämää on takana jo niin paljon, että siinä näkyvät selkeästi samoina toistuvat kuviot, pettymykset ja ristiriidat. Tässä iässä en kehtaa syyttää niistä kaikista enää vanhempianikaan, sillä useimmat valinnat ja tyhmyydet on tullut tehtyä ihan itse. Toisaalta samaan aikaan näen ja viimeinkin ymmärrän, kuinka voimakkaasti lapsuus ja varhaiset vuodet ovat edelleenkin vaikuttamassa elämääni. Kaiken kukkuraksi nuoruuden viehätysvoimani on hiipunut samaa tahtia miellyttämisen haluni kanssa.

Osapuilleen tällaisissa tunnelmissa olen tullut omassa elämässäni pisteeseen, jossa minun ei tarvitse enää vain selviytyä ja suorittaa elämääni. Minun ei tarvitse enää olla loputtoman kiltti, miellyttää ketään tai toistaa lapsuuteni kuvioiden ennalta määräämää elämää. Voin viimeinkin antaa itselleni luvan ja mahdollisuuden tulla omaksi aidoksi itsekseni, joka olen aina sisimmässäni ollut,  ja ottaa elämän ohjat käsiini. Toisin sanoen –  olen tullut aikuisuuden portille.

 

Kun syvä tunne luvasta johtaa omaa elämää puuttuu.

 

Aikuisen tienä on omaksi aidoksi itsekseen kasvaminen

 

Otsikon ajatus ei ole suinkaan minun vaan peräisin jo lähes sadan vuoden takaa psykoanalyytikko Carl Jungilta. Hän jakoi ihmisen elämän kahteen vaiheeseen, josta ensimmäinen puolisko suuntautui ulospäin ”maailmalliseen” saavuttamiseen ja toinen puolisko omaan sisäiseen maailmaan ja omaksi itseksi yksilöllistymiseen. Yksilöllistymistä tai individuaatiota voisi kuvata pitkäksi ja monivaiheiseksi kasvuprosessiksi, jossa ihminen tulee asteittain tietoisemmaksi itsestään sekä itseensä vaikuttavista voimista.

Esimerkiksi lisääntynyt ymmärrys omasta kasvu- ja kehityshistoriasta tai ymmärrys kulttuurin kautta välittyvistä totutuista ajattelutavoista ja vaatimuksista voi vapauttaa ihmistä olemaan se, kuka hän sisimmässään oikeasti kokee olevansa.

 

 

Tavoitteena eheä ja yksilöllinen puun runko

 

Kauniin vertauskuvan aikuisuudessa tapahtuvasta yksilöllistymisestä ovat luoneet italialaiset Guidano ja Liotti. Heidän mukaansa ihmisen tieto itsestään kehittyy aivan kuin puun yksittäiset oksat kasvaisivat kohti yhdistymistään ja puun runkoa.

Itseymmärrys rakentuu asteittain elämän aikana. Se alkaa yksittäisistä ja hajanaisista omaa itseä koskevista havainnoista, jotka alkavat oivallusten myötä liittyä toisiinsa. Pikkuhiljaa itseymmärrys kehittyy epäolennaisista ja moninaisista selityksistä kohti yhä keskeisempää ja abstraktimpaa käsitystä omasta itsestä.

Tällä tavalla lisääntyvä itseymmärrys integroi eli yhdistää ihmisen mieltä ja persoonallisuutta. Tietoinen ja yhtenäinen mieli suhtautuu todellisuuteen yhä yksilöllisemmin ja eheämmin, kykenee tekemään omia vapaita valintoja ja päätöksiä sekä kokee omaan elämäänsä valitsemansa asiat merkityksellisinä.

 

 

Sananlasku itseä avartavista valinnoista
Avartaako vaiko pienentääkö tämä valinta minua? James Hollis

 

Elämän toisen puolen haaste

 

Halusin siis kuvailla sinulle toisenlaista eli syvempää, henkisempää tai humaanimpaa näkökulmaa ikääntymiseen. Sen mukaan elämän toinen puolisko, ikääntyminen ja aikuistuminen mahdollistavat minän kehittymisen aidoksi ja todeksi, yksilölliseksi sekä eheäksi. Eikö tässä olekin todenmakuinen, lohdullinen ja kutkuttavan haastava näkökulma ikääntymiseen? Omaksi itsekseen kasvamisessa ja yksilöllistymisessä on tekemistä loppuelämäksi, eikä se tule taatusti olemaan tylsää tai merkityksetöntä.

 

  • Olen utelias kuulemaan, millaisia ajatuksia ikääntymisestä, aikuisuudesta tai elämästä yleensä kirjoitukseni herätti?

  • Oletko sinäkin tullut aikuistumisen portille? Haluatko jakaa omia oivalluksiasi asiasta?

  • Entä miten ja millaiseksi puunrungoksi olet kehittymässä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *