Mutkitellen ja korvat auki
Tämä on kertomus etäpsykoterapian vastaanoton avaamisesta. Voisi ajatella, että oman toiminimen aloittamiseen tarvitaan järkevä päätös, liiketoimintasuunnitelma ja muutoinkin virtaviivaista toimintaa. Näin jälkikäteen analysoituna koko homma oli kuitenkin melkoisen mutkikas. Lisäksi se oli kaikkea muuta kuin rationaalinen tai järjestelmällinen prosessi.
Mikä kaikki sitten johti ja vei kohti etävastaanoton avaamista? Siihen tarvittiin ihanat iiläiset asiakkaat, eräs Elvis-niminen koiranpentu, kaksi työpaikkahakemusta ja korvien aukinainen asento. Sekä runsaasti uuden opettelua. Kerron sinulle seuraavassa, kuinka se kaikki osapuilleen meni. Lopussa kerron myös, miksi avaan blogini tällä aiheella.
Taustalla kokemuksia Iistä
Olen saanut työskennellä useita vuosia Iissä, hieman yli 30 kilometriä Oulusta pohjoiseen. Monelle asiakkaalleni välimatka Ouluun on ollut este hakeutua esimerkiksi KELA:n kuntoutuspsykoterapiaan. Varsinkin yhdistettynä vaihtuviin työvuorolistoihin, penseään työnantajaan, pienten lasten hoitojärjestelyihin, autottomuuteen, taloudellisin ongelmiin ja tai yksinhuoltajuuteen. Minusta tilanne on ollut epäoikeudenmukainen. Samaan aikaan olen nähnyt, että usein pieni ja lyhytkestoinenkin tuki on auttanut ihmisiä pääsemään elämässään askeleen eteenpäin.
Sysäys nimeltä Elvis
Nimi Kaunis Mieli Psykologipalvelut oli ollut takataskussani odottamassa jo useita vuosia. Sitten tarvittiin vain ajankohtainen sysäys nimeltä Elvis. Elvis on ranskalainen vesikoira, joka oli kesälomani päättyessä vielä pentu. Vaikka erossa oloa oli harjoiteltu, oli kahdeksasta neljään työpäivän selittäminen hyvin vaikeaa ikävästä itkevälle, pissaavalle ja kakkaavalle koiranpennulle. Niinpä aloin miettiä uudenlaisia tapoja tehdä töitä.
Hain muualle töihin, mutta..
Hain töihin erääseen etäpsykoterapiaa tekevään yritykseen. Siinä videohakemusta tehdessäni hoksasin, että tämähän toimii ja että tätähän voisin tehdä itsekin. Hain töihin myös erääseen suurensuureen psykoterapiataloon. Siellä infotilaisuudessa käydessäni ymmärsin, että tuota itse maksavien asiakkaiden palvelua voisin tehdä muuten minäkin.
Pian löysin itseni miettimästä, miten toteuttaisin psykoterapiapalvelun, jos ihan itse saisin päättää. Ajattelen psykoterapiatyön perustuvan luottamukselliseen ja hyvin erityislaatuiseen ihmissuhteeseen, en persoonattomuuteen tai neutraaliuteen. Ihminen saisi todellakin olla tavattavissa vaikka sitten etänä. Entä miten saisin vaikeasti hahmotettavasta ja vielä etänä toteutettavasta psykoterapiapalvelusta itseni, arvojeni ja maailmankuvani näköisen? Miten voisin tehdä palvelusta asiakasystävällisen ja kaikille osapuolille helpon?
Virtuaalisen etävastaanoton luominen
Ymmärsin, että etäpalvelu tarvitsee hyvät ja toimivat kotisivut, sillä asiakkaani eivät voi löytää tai tavata minua paikan päällä. Ymmärsin myös, että kotisivuista pitää tehdä näköiseni. Siispä kävin erään oululaisen mainostoimiston workshopissa, kuten he sitä nimittivät.
Minusta oli mahtava jutella osaavien ja innostuneiden ihmisten kanssa. Niinpä jälkeenpäin hoksasin muistavani lähes kaiken, mitä oli puhuttu. Uteliaisuuttani googlasin kuulemani termin ”vöödpres” ja kävi ilmi, että kyseessä oli ilmainen kotisivualusta.
Pian minulla olikin hankittuna sekä kotisivujen ylläpitäjä, verkkotunnus että WordPress. Alku oli epätoivoinen ja näkymä WordPressissä muistutti lähinnä lentokoneen ohjaamoa. WordPressillä voi kuitenkin todistettavasti tehdä kotisivut yritys ja erehdys -menetelmää hyväksikäyttäen. Itse tehden lopputulos on ehkä kotikutoinen, mutta se on taatusti oman näköinen virheineen kaikkineen. Ja juuri sehän oli tarkoituskin.
Opettelua on vaatinut niin verkkokaupan perustaminen, ajanvarauskalenterin sekä yhteydenottolomakkeen asentaminen kuin videoyhteyden käyttö. Videoyhteys Doxy.me käyttöohjeen suomensin yhteistyössä heidän kanssaan, ja sain siksi pienen Kaunismieli mainoksen ohjeeseen.
Kuvia on pitänyt paitsi ottaa myös työstää uudenlaisilla ohjelmilla, kuten Canva. Opettelua on vaatinut niin SEO-optimointi, Google Ads, Pinterest kuin muutkin some-kanavat, omia maailmojaan nekin. Asia erikseen ovat olleet vielä terveydenhuollon etäpalvelun vaatimat viranomaisluvat ja selvitykset, kiitos vaan lyhyesti kuitattuina Valvira, AVI sekä THL.
Keskeneräinen on kaunista
Kaiken tämän mutkittelun ja opettelun raakilemainen hedelmä on nyt edessäsi kotisivujen ja etävastaanoton muodossa. Etävastaanotto ei siis suinkaan ole valmis, eivätkä kotisivut ole kerran pystytetyt ikuiset monumentit. Jo kotisivujen sähköinen informaatio vaikuttaa olevan orgaanista ja elävää välillä sotkeutuen ja häviten.
Minusta tuntuu, että olen vasta alussa siinä, mitä kaikkea digitaalisen maailman kautta voisin tehdä ja asiakkailleni tarjota. Yksi asia on tämä blogi, jonka kirjoittaminen osoittautui uskomattoman vaikeaksi. Kun on vuosia kirjoittanut lausuntotekstiä ja asiakasmerkintöjä, ei ole ihan helppoa löytää persoonallisempaa ääntä. Entä mistä aloittaa? Lopulta päätin aloittaa etävastaanoton alusta, jotta sinä pääsisit kartalle siitä, miten tähän on tultu.
Varsinkin tässä vaiheessa otan mieluusti vastaan palautetta niin kotisivuista kuin etävastaanotostakin (Ovatko ne muuten sama asia?) Minulle saa kernaasti kertoa:
mikä sytytti tai sammutti mielenkiinnon
kehitysideoita
toiveita sisällöistä
sekä muuta mieleen tulevaa